Author: Petr Řehoř

Noin kaksi vuotta sitten  kun kuulin, että EMMAn uusi johtaja Markku Valkonen oli tekemässä sopimusta Raimo Utriaisen taideteosten deponoimisesta Utriaisen säätiön kanssa, muistan ajatelleeni heti, että se on hyvä ja kaukonäköinen valinta. Kun katsotaan mitä WeeGee talo arkkitehtonisesti edustaa ja mitkä olivat Utriaisen teosten lähtökohdat, ollaan vahvasti samalla maanperällä. Näin myös oivallisesti ankkuroidaan uusi museo suomalaiseen taidehistoriaan unohtamatta laajempia yhteyksiä.

Raimo Utriaisen taiteilijan ura ja elämä ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa. Itsetietoinen valinta elämän ehdottomasta omistamisesta taiteelle oli johtamassa Utriaista taiteelliseen menestykseen, mutta yksityiselämässä jatkuviin ristiriitoihin, koettelemuksiin, joista taidekentän kateellisuus ei ollut pienin ongelma. Moniko muu suomalainen taiteilija, jolla oli lahjakkuutta ja tavoitteita, vahva ja epäsovinnainen personallisuus sekä menestystä ulkomailla, kohtasi samanlaista pienisieluisuutta yhteiskunnalta ja ammattikunnalta? Mutta kuolema tasoittaa tilit, sanotaan.

 

Tämän todistaa retrospektiivinen Utriaisen näyttely EMMA museossa. Harkitussa kokonaisuudessa ovat mukana Utriaisen veistokset, luonnokset, pienoismallit, maalaukset  ja päiväkirjat. Näyttelyn arkkitehtuuri luo osittain vaikutelman taiteilijan ateljeesta ja työprosessin eri vaiheista.  Vaikka Utriainen oli taitava muovaaja  ja piirtäjä, hänellä oli myös monumentaalisuuden tarkka taju. Sen todistavat hänen varhaisemmat pronssiveistoksensa. Hän kokeili pronssia ja mm. betonia suurissa monumentaalisissa ulkomaille tilatuissa teoksissaan. Hän menestyi hyvin myös kotimaisissa julkisissa kilpailuissa, kuten Talvimerenkulun muistomerkki, Turku v.1961, Lehtipoika, Kuopio, 1061. Merkittävin voitto tuli näyttelijä Ida Albergin muistomerkkikilpailussa, jonka Utriainen voitti myös v. 1961. Tästä monumentista muodostui Utriaiselle kymmenen vuoden työrupeama ja melkoinen painajainen, koska prossivalu epäonnistui ja sitä piti paikata ja korjailla useaan kertaan ennen monumentin paljastamista v. 1972. Vaikka hän piti työtä epäonnistuneena, sen muotokieli ennakoi jo siirtymistä abstraktiin ilmaisuun ja horisontaaliseen sommiteluun. Samanaikaisesti toteutuivat ensimmäiset ulkomaille tilatut julkiset teokset. Seinäveistos Tel Aviviin ja julkisivuveistos Kivinen aurinko, Alta, Norjaan.

Utriainen alkoi käyttää alumiinisälettä 1970-luvun alussa. Alumiinisäle osoittautui Utriaiselle valinnaksi, joka sopi hänen luonteelleen, uteliaisuudelle ja pyrkimykselle työn täydellisyyteen. Yksittäinen säle oli abstrakti kuin nuotti, josta Utriainen muodosti omanlaisensa nuotiston, jonka avulla hän opetteli ”soittamaan” kolmiulotteisesti.  Samalla lopullinen teos oli hyvin konkreettinen, vaikka se käsitteli lähinnä ei-materiaalisia asioita kuten tilaa, ilmaa, rytmiä (musiikkia) ja henkisyyttä. Tällainen ajattelu mahdollisesti kiehtoi Utriaista ja hän teki alumiinisäleistä kuvanveistossa täysin muusta poikkeavan materiaalin ja ilmaisuvälineen. Hänen teoksensa saivat kansainvälisesti innostuneen vastaanoton. Menestyksekkäin oli varmaankin hänen Japaniin suuntautunut näyttelynsä, näiden teosten muodon ja sisällön ymmärrys, esimerkkinä Sapporon taidepuiston keskusaukiolle sijoitettu Ascending, Nousu, 730 cm korkea alumiinisäleveistos. Hänen menestyksensä avasi osaltaan suomalaisen taidekentän sulkeutuneisuutta ja tietä kansainvälisyyteen, uusien vaikutteiden hyväksymiseen.

Näyttelyssä on mukana myös vähemmän tunnettuja  Utriaisen maalauksia, jotka yllättävät ekspresiivisellä vapaudellaan sekä sommitelussa että värien käytössä. Maalaukset tuntuivat  olevan Utriaiselle alitajuisia tunnepurkauksia,  joissa hän vapautui sekä kuvanveistäjän ammattiin että sosiaaliseen elämään liittyvistä paineista. Kokonaiskuvan Utriaisesta tarkentavat hänen luonnoslehtiönsä ja päiväkirjansa, joita hän piti monilta matkoiltaan. Hän oli välitön ja taitava piirtäjä ja havainnoitsija, sekä kärsivä ihminen, ailahtelevien empaattisuuden, suuttumuksen ja syyllisyyden tunteineen.

Nimenomaan EMMAn suuri, avara tila, joka päättyy lasiseinään, antaa Utriaisen veistoksille täyttä oikeutta, koska seinän kautta tuleva valo paljastaa ja muokkaa teokset niiden vaativille tasoille ja yhteyksille. Karu suomalainen metsikön luonto saa Utriaisen veistoksissa horisonttinsa, vertikaalinsa, rytminsä ja kontrastinsa. Parhaiten alumiinisäleiden nerokas oivallus tulee näkyviin Raimo Utriaisen monumentaalisissa monen metrin korkuisissa teoksissa, jotka sijaitsevat eri kaupungeissa ympäri Suomea ja monissa maailman julkisissa rakennuksissa ja ulkotiloissa.

EMMA museossa olevan Raimo Utriaisen näyttelyn yhteydessä on julkaistu hieno katalogi, jossa pitkäaikaisen ystävän ja työtoverin arkkitehti Juhani Pallasmaan asiallinen ja samalla nautittava teksti kertoo koskettavasti Utriaisen elämän- tarinan, jossa taiteella oli etusija kaikeen muuhun nähden. Samalla se osoittaa, että on tullut aika katsoa uudelleen ja antaa Raimo Utriaiselle ansaittu paikka suurena suomalaisena taiteilijana.